Presidentti Martti Ahtisaaren juhlapuhe
Helsingissä, 21. lokakuuta 2010
Hyvä juhlayleisö,
Haluan aluksi onnitella Suomen Teollisuussijoitus Oy:tä 15-vuotisesta menestyksekkäästä taipaleestaan ja kiittää saamastani kutsusta puhua tänään tässä tilaisuudessa yhdessä kahden arvostamani ystävän Matti Alahuhdan ja Osmo Rauhalan kanssa.
Hyvät kuulijat,
Mikä on Suomen paikka maailmassa? Siitä on hyvä aloittaa kun mietimme miten Suomi parhaimmin varmistaa sen, että uudistumme, ylläpidämme kilpailukykyämme ja turvaamme hyvinvoinnin tässä maassa. Tänä päivänä paikastamme ei ole mitään epäselvyyttä – emme ole sen paremmin idän ja lännen välissä kuin Euroopan syrjäseutuakaan. Suomi on demokraattinen oikeusvaltio, pohjoismainen hyvinvointivaltio ja Euroopan unionin täysivaltainen jäsen. Demokratia ja oikeusvaltio käyvät käsi kädessä. Ei ole yhtä ilman toista. Hyvinvointivaltio ja pohjoismaisuus on sekin käsitepari, sillä juuri Pohjoismaat ovat olleet Euroopassa tässä tien näyttäjiä. Euroopan unionin jäsenyys on taannut sen, että emme ole enää mikään eurooppalaisiin yhteyksiin vaikeasti liittyvä marginaalinen tekijä. Olemme myös unionissa sen valtavirrassa vaalimassa omia etujamme, mutta kunnioittaen myös muiden samaa oikeutta. Minusta on aivan luonnollista, että olemme mukana kaikissa niissä taloudellisissa, poliittisissa, kulttuurin alalla toimivissa ja myös turvallisuuspoliittisissa järjestöissä, joihin kaltaisemme eurooppalaiset maat kuuluvat.
Entä sitten tulevaisuudessa? Jos ajattelemme menneen vuosisadan historiaa näemme miten mahdotonta on suurienkin tapahtumien tai ratkaisevien muutosten ennakointi. Amerikkalainen futurologi George Friedman on osoittanut sen varsin havainnollisesti: vuonna 1900 Euroopassa oli kolme keisarikuntaa ja Britannia oli koko maailman johtava valtio. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Eurooppa oli käynyt läpi koko historiansa suurimman sodan ja keisarikunnat olivat hävinneet - mahtava Saksa nujerrettu ja Venäjällä bolshevikit vallassa. Pari vuosikymmentä tämän jälkeen Saksa oli Euroopan mahtavin valtio ja liitossa bolshevikien kanssa. Kun tästä oli kulunut parikymmentä vuotta Saksa oli jälleen nujerrettu ja Neuvostoliitto Euroopan mahtavin valtio. Maailmassa vallitsi tällöin ”kylmä sota.” Parikymmentä vuotta tämän jälkeen brittiläinen imperiumi oli vain muisto ja Saksa jälleenrakennettu. Ja vielä kaksikymmentä vuotta niin enää ei ollut Neuvostoliittoa eikä ”kylmää sotaa.” On siis suorastaan toivotonta nähdä edes parin vuosikymmenen päähän. Vaikka näin on emme voi välttyä tekemästä investointipäätöksiä, joiden vaikutukset ulottuvat parin vuosikymmenen päähän ja etäämmällekin. Tämä vaatii rohkeutta enemmän kuin ennustamisen taitoa.
**********
Lähihistoriasta tiedämme, että Suomen talous on käynyt läpi peräti kaksi väkivaltaista shokkia parin vuosikymmenen aikana. Ensimmäinen oli pitkälti omaa epäonnistumistamme, toisessa olimme enemmänkin sijaiskärsijä. Hurjaa kasvua seurasi hurja romahdus. Nopeaa toipumista seurasi uusi romahdus. Nyt taas toivutaan - verkkaisesti - mutta toivutaan kuitenkin.
Viisas oppii virheistään, sanotaan. On siis kaikki syy analysoida tarkoin se, mitä virheitä on tullut tehdyksi, jotta niitä ei turhaan toistettaisi. Kun virheet on analysoitu ja todettu mitä pitäisi tulevaisuudessa tehdä toisin, alkaa luopumisen tuska. On tarkasteltava yhteiskunnan rakenteita ja arvioitava niitä muutosvoimia, jotka muokkaavat rakenteita. Väestörakenteen muutos on eräs tärkeimmistä tekijöistä. Toinen on kaupungistumisen jatkuminen. Talouselämän muutoksista tiedämme, että monet rakenteemme ovat aikansa eläneitä. Työmarkkinoillakin, joita on kauan pidetty kovin jäykkinä, on tapahtunut toimintatapojen varsin radikaali uudistuminen.
Vanhasta on vaikeaa luopua. Vanhoilla järjestelmillä on palkatut puolesta puhujansa ja usein myös muutosta pelkäävien joukkojen vankka tuki. Muutos on toiveiden ja olettamusten varassa ja siksi tuloksiltaan epävarmaa. Mutta kun on varmaa, että vanhoin konstein ei enää hyvinvointia taata, on uskallettava muttua.
Valmiudesta muutokseen kertoo tämän juhlan päivänsankarin oma tarina. Valtion omaisuutta myytiin, jotta olennainen osa siitä voitaisiin sijoittaa entistä tuottavammin. Vanhasta luovuttiin, jotta uutta voitaisiin rakentaa. Tässä on osoitus siitä, että rohkeus voi tuottaa tuloksia. On siis todella syytä onnitella päivän sankaria ja toivottaa sille vielä monia muutoksen vuosia!
**********
Äskettäin ilmestynyt amerikkalaisen viikkolehti ”Newsweekin” vertaileva selvitys siitä mikä on maista parhain on imarrellut meitä suomalaisia. Se on otettu vastaan riemumielin osoituksena siitä, että olemme muita paremmin osanneet hoitaa asiamme. Sen jälkeen, kun tästä itsemme onnittelusta on toivuttu on aika kysyä millä kannalla mahtavatkaan muun maailman asiat olla, jos tämä on parasta maailmassa. Ei tarvitsi olla mikään hapan kverulantti löytääkseen Suomesta vielä paljon parantamisen varaa.
Kilpailukyymme kannalta on tärkeätä pitää mielessä se, että meillä – kuten muissakin teollistuneissa maissa – perinteisen teollisuuden osuus sekä kansantuotteen luojana että työllistäjänä on supistumaan päin. Huomattava osa teollisesta tuotannosta tapahtuu niin, että itse laitteiden ja koneiden yhteydessä tehdään kaupat myös niiden käyttöön tai huoltoon liittyvistä palveluista. Näin teollinen valmiste ja sen käyttö muodostavat kokonaisuuden. Palvelujen osuus on vastaavasti kasvamassa. Nämä muutokset – varsinkin kun puhutaan vientikelpoisista palveluista – asettavat työvoimalle uusia , entistä ankarampia vaatimuksia. Tällainen toiminta vaatii koulutettua työvoimaa ja usein myös kielitaitoa. Kun meillä ei ole kovinkaan suuria vientikelpoisia luonnonvaroja tulee työvoiman osaamisen ja uudistautumisen, uusiin oloihin sopeutumisen vaatimuksesta keskeinen. Tällöin erityisesti koulutusjärjestelmältämme vaaditaan entistä enemmän. Onhan osaava työvoima meidän tärkein kilpailutekijämme. Kaikki tämä tapahtuu tilanteessa, jossa suomalainen yhteiskunta on uusien, mittavien haasteiden edessä.
Hyvät kuulijat,
Eräät edessä olevista haasteista ovat kiistattomia ja jopa mitattavissa. Ensimmäinen niistä on väestörakenteemme muutos. Näillä alhaisilla syntyvyysluvuilla tiedämme, että huoltosuhteemme heikkenee. Työssä käyvän väestön osuus verrattuna työelämän ulkopuolisiin on nopeasti vähenemässä. Siihen on kaksi pääsyytä: syntyvyys on alhainen ja elinvuosia karttuu entistä enemmän.
Toinen todella suuri haaste on nuorisossamme. Meillä on varsin kattava koulutusjärjestelmä, joka sekin on saanut runsaasti kansainvälistä tunnustusta. Se osa nuorisosta, joka käy koulunsa kunniallisesti ja löytää koulutuksensa mukaisen työpaikan voi hyvästä syystä odottaa menestystä elämässä. Nyt vallitsevassa työttömyystilanteessa on tuskallisen paljon niitä, jotka ovat ahkeroineet, ja tästä huolimatta ensimmäisen työpaikan ja täten myös tärkeän työkokemuksen saaminen ei onnistu.
Viime vuonna nuorten – siis niiden, jotka ovat ikäryhmässä 15 - 25 vuotta – työttömyys nousi 21,5 prosenttiin. Nuorten miesten työttömyys oli peräti 24,1 prosenttia ja nuorten naisten hieman alempi eli 19 prosenttia. Nuorten työttömyys on kuitenkin kausiluontoista ja luvut heittelehtivät voimakkaasti. Jo tämän vuoden heinäkuulla luvut olivat miesten osalta 12,2 prosenttia ja naisten osalta 12,9 prosenttia. Nämä ongelmat tunnistettiin jo pääministeri Matti Vanhasen hallitusohjelmassa kolme vuotta sitten, jolloin taantumasta ei vielä ollut tietoakaan. Samoin asiaan on kiinnitetty huomiota pääministeri Kiviniemen hallituksen ohjelmassa.
Nuorten tilanne on kuitenkin paranemaan päin. Työministeri Sinnemäki totesi joitakin viikkoa sitten, että nuorisotyöttömyyden torjunta tuottaa tulosta. ”Ensi vuonna suurempi osa työttömiksi jääneistä pääsee töihin, koulutukseen tai tuettuun työhön ennen kuin kolme kuukautta työttömyyttä on kulunut”, ministeri sanoi. Tämä on hyvä uutinen monille, mutta ei läheskään kaikille.
Työ – ja elinkeinoministeriö arvioi työn ja koulutuksen ulkopuolella olevan noin 30 000 nuorta. Kyseessä on ryhmä, jossa nuoret miehet ovat selvästi yliedustettuina. Tämä ryhmä on myös se, jonka piiristä alkaa pitkäaikainen, joskus koko työiän kestävä syrjäytyminen. Valtiontalouden tarkastusvirasto on laskenut, että yhdenkin yksilön jääminen pysyvästi työelämän ulkopuolelle aiheuttaa yhteiskunnalle melkoiset kustannukset: kansantulon menetys on noin 700 000 euroa ja julkisen talouden menetys noin 400 000 euroa. Tällöin puhutaan vain rahasta, ei yksilön syrjäytymisen inhimillisistä ulottuvuuksista. Selvää myös on, että syrjäytyminen lisää riskiä ajautua huumeiden pariin, alkoholismiin tai lain ulkopuolelle.
Meillä on monia toimenpiteitä, joilla voidaan auttaa niitä nuoria, jotka osaavat etsiä apua. Kaikki eivät sitä osaa, sillä järjestelmät ovat kovin monimutkaisia. On myös niitä, jotka oma-aloitteisesti jättäytyvät opiskelun ja työelämän ulkopuolelle. Silloin suuri kysymys on miten tavoittaa heidät, miten vetää heidät mukaan yhteiskunnan valtavirtaan. Ongelmia on sekä nuorilla naisilla että miehillä, mutta tässä ryhmässä nuoret miehet ovat selvästi yliedustettuina. Tutkittaessa syrjäytymiseen tai menestykseen johtavia ympäristötekijöitä on käynyt selväksi, että nuorten kotiolot ovat eräs olennainen taustatekijä. Perheen sosioekonominen asema, vanhempien koulutus ja tietenkin vanhempien näkemys omasta vastuustaan ovat keskeisiä. Äidin koulutustaso näyttää olevan erityisen tärkeä tekijä. Kun tiedämme, että tämän päivän Suomessa nuorten naisten koulutustaso on selvästi miehiä korkeampi on toiveita siitä, että tulevaisuuden hyvin koulutetut naiset onnistuvat vielä entistä paremmin lastensa kasvattajina. Tämän päivän Suomessa perheillä on entistä paremmat taloudelliset ja sivistykselliset edellytykset ohjata nuoriso hyvälle kehitysuralle. Näyttää kuitenkin liian usein olevan niin, että perhe – jolla aina on ensisijainen vastuu omista nuoristaan – ei aina sitä tunnusta. Kovin usein vastuu halutaan vierittää koulun, opettajien tai ohjaajien taakaksi silloinkin, kun omat voimavarat riittäisivät vastuun kantamaan kunnolla.
Nuorten miesten kohdalla myös asevelvollisuudella on merkityksensä. Onhan se siinä mielessä ainutlaatuinen tilanne, että siinä nuoret miehet kaikista sosiaaliryhmistä kohtaavat tasa-arvoisina toisensa ja mukautuvat toimimaan yhteisin säännöin. Sillä on näin ollen myös oma sosiaalista kehitystä vahvistava roolinsa.
Yhteiskunnan moninaiset toimenpiteet, joita on ollut käytössä jo useiden vuosien ajan eivät suinkaan ole vähäisiä. Emme voi moittia viranomaisia siitä etteikö olisi yritetty. Ongelma on vain siinä, että hyvilläkään pyrkimyksillä ei kaikkien ongelmiin päästä käsiksi, koska liian monet ovat vetäytyneet ulottumattomiin. Jos olennainen osa tästä ryhmästä saadaan koulutukseen ja sitten työelämän piiriin yhteiskunta ja yksilöt säästyvän monelta onnettomalta ihmiskohtalolta. Eikä siinä kaikki. Suomalaisen työvoiman reservit laajenevat ja syrjäytymisen aiheuttamat kustannukset supistuvat. Nämä ovat kaikki arvokkaita tavoitteita.
**********
Työikäisen väestön väheneminen, joka on näinä vuosina alkamassa ja tulee olemaan muuta Eurooppaa dramaattisempaa, helpottaa nyt vallitsevaa nuorisotyöttömyyttä. Ennusteiden mukaan se ei kuitenkaan tule riittämään, jotta kasvava huolenpidon tarve sekä muu työvoimatarve saadaan katetuksi. Tarvitsemme myös maahanmuuttoa. Kysymys maahanmuutosta on eri puolilla Eurooppaa osoittautunut viime aikoina yhteiskuntaa vakavalla tavalla jakavaksi teemaksi. Kokonaisia poliittisia puolueita on syntynyt vastustamaan lisääntyvää maahanmuuttoa. Äskeisissä Ruotsin vaaleissa tämä oli eräs keskeisistä teemoista
Meillä on viime aikoina puhuttu työperäisestä maahanmuutosta. Avataan ovet niille, joita tarvitsemme ja pidetään muut ulkona, sanotaan. Aivan näin yksinkertaista se ei kuitenkaan ole. Meillä on sekä sitoumuksiemme että kulttuurimme ja arvojemme pohjalta syntynyt velvoite hoitaa myös niitä, jotka ovat tulossa tänne aitoina pakolaisina, suojan ja turvapaikan tarpeessa olevina. Keskeistä on, että maassa jo asuvat nuoret voidaan integroida riittävän varhain koulutuksen ja työelämän kautta suomalaiseen yhteiskuntaan. Tässä on ollut sekä onnistumisia että epäonnistumisia. Kannattaa panostaa erityisesti siihen, että löydämme parhaat käytännöt.
Todellisuutta on, että moniin muihin Euroopan maihin verrattuna Suomen ulkomaalaisväestö on melko pieni, alle kolme prosenttia. Heistäkin lähes toinen puoli on tullut lähialueilta, joten kulttuurierot eivät ole kovin suuria. Meidän ongelmamme on siinä, että liikkeellä olevat parhaat voimat eivät hakeudu Suomeen silloin kun tarjolla on mahdollisuuksia maahanmuuttajien sijoittautua ympäristöön, jossa monikulttuurisuus on normaali ja hyväksytty ilmiö. Sellaiset pitkän maahanmuuttokulttuurin maat kuten Kanada ja Yhdysvallat ovat onnistuneet useimpia eurooppalaisia maita paremmin integroimaan maahanmuuttajansa. Sieltä onkin syytä hakea oppia.
Se mitä meillä todella tarvitaan on ulkomaisia nuoria yliopistoihimme ja korkeakouluihimme. Tämä palvelisi oman nuorisomme kansainvälistymistä ja loisi potentiaalista työvoimareserviä myös suomalaisille yrityksille niiden kansainväliseen toimintaan. Tällä hetkellä yliopistoissamme ja ammattikorkeakouluissamme opiskelee toistakymmentätuhatta ulkomailta tullutta nuorta. Se ei ole mikään huono luku, mutta opetusministeriön suunnitelmien mukaan luvun pitäisi jo vuonna 2015 olla 20 000. Se on hyvä tavoite, johon on syytä pyrkiä. Viime vuonna julkaistussa opetusministeriön korkeakoulujen kansainvälistymisstrategia-asiakirjassa todetaan:
”Korkeakoulujen kansainvälistymisen tulisi koskea opiskelijoita ja henkilökunnan jäseniä. Usein strategiat koetaan vain johtotason ja päällikkötason asioiksi, jotka eivät koske riviopettajaa.”
On selvää, että tämä ei riitä. Opiskelijoiden osalta strategiassa todetaan – ja mielestäni vielä melko varovaisesti – että ”opiskelijaliikkuvuuden peruslähtökohta on vähintään kolmen kuukauden mittainen vaihto-opiskelu tai harjoittelu. ”
Tällaisista tavoitteista on ollut puhe jo useita vuosia sitten, mutta niistä ollaan yhä etäällä. Opetusministeriön strategia on täynnä hyviä ehdotuksia ja aloitteita aina ulkomaisten tutkijoiden ja opettajien määrän lisäämisestä virtuaaliseen ulkomailla opiskeluun saakka. Nyt on olennaista, että hyvä strategia muutetaan käytännön toteuttamiskelpoiseksi työohjelmaksi ja tartutaan toimeen – viipymättä. Asiantuntijakoulutuksen saaneiden nykyistä parempi kansainvälinen toimintavalmius on eräs kansainvälisen kilpailukykymme välttämätön edellytys.
**********
Arvoisat juhlavieraat, hyvät naiset ja herrat!
Suomessa me olemme edenneet hyvän matkan rakentaessamme kilpailukykyistä, kasvavaa kansantalouttamme, joka on myös elintasomme ja hyvinvointimme edellytys. Olennaista on, että kansainvälinen työnjako on jo nyt muuttunut ja muutos jatkuu, kiihtyvällä nopeudella. Joskus meillä voitiin kuvitella, että siitä kyllä selvitään jos olennainen osa teollisesta valmistuksesta siirtyy ulkomaille kunhan vain tutkimus- ja kehitystoiminta säilyy Suomessa. Nyt näemme jo, että nousevissa uusissa teollisuusmaissa ei suinkaan aiota tyytyä pelkän pajan asemaan. Omaa tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa perustetaan ja laajennetaan. Jotta tässä kilpailussa voitaisiin olla mukana on täällä kyettävä saamaan kilpailuetu paremmasta osaamisesta, tehokkaammasta tuotannosta ja suuremmasta uudistumiskyvystä. Suomi on käynyt läpi pitkän tien maatalousyhteiskunnasta kohti tietoyhteiskuntaa ja kaikki tämä on tapahtunut hämmästyttävällä nopeudella. Muutosvalmiutta ja kykyä muutokseen on ollut. Sen olemme selvästi osoittaneet. Nyt olemme tilanteessa, joka vaatii entistäkin suurempaa nopeutta, entistäkin valppaampaa mieltä. Tämä on suuri haaste. Siitäkin selviämme, kun vain tartumme toimeen ja teemme tämän viivyttelemättä!
