Speech by President Martti Ahtisaari at the CAS-report publication event

Helsinki, 24 November 2008

Check against delivery

Arvoisat ministerit, distinguished members of the diplomatic corps, hyvät naiset ja herrat,

Haluan aluksi kiittää paikalla olevia ministereitä heidän johtajuudestaan Comprehensive Approach-seminaariprosessissa. On ollut hienoa huomata, miten kolme ministeriötä toimii saumattomasti yhteistyössä kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan kehittämiseksi. Avoin työskentely kansalaisjärjestöjen ja tutkimuslaitosten kanssa ansaitsevat myös kiitoksen. Tunnen suurta ylpeyttä siitä, että perustamani Crisis Management Initiative –järjestö on toiminut keskeisessä asemassa tässä vaativassa prosessissa ja johtanut seminaarin tueksi perustettua kansainvälistä tutkijaryhmää.

Nyt julkaistava raportti tuo esiin niitä näkökohtia, joihin kansainvälisen yhteisön tulee puuttua tehostaakseen kriisinhallinnan läpinäkyvyyttä ja tehokkuutta. Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan tarkoituksena ei ole tuottaa ylimääräisiä tai päällekkäisiä rakenteita jo olemassa olevien käytäntöjen tilalle. Kyse on enemmänkin ajattelun tasolla tapahtuvasta muutoksesta, joka on välttämätöntä kriisinhallinnan kestävyyden ja oikeutuksen kannalta.

***

Omasta kokemuksestani haluan tässä yhteydessä tuoda esiin Namibian itsenäistymisprosessin, joka toimii edelleen hyvänä esimerkkinä kansainvälisen yhteisön mahdollisuuksista toimia kokonaisvaltaisesti rauhan ja vakauden eteen konfliktialueella.
Namibiassa toiminut YK:n UNTAG -operaatio päättyi onnistuneesti Namibian itsenäistymiseen vuonna 1990. Operaatioon kuului sekä perinteisiä rauhanturvajoukkoja, että siviiliosaamista vaalitoiminnan, poliisivoimien, ihmisoikeuksien ja koulutusasioiden saralta. Kokonaisvaltainen prosessi oli menestystarina Namibialle ja myös positiivinen käännekohta koko eteläisen Afrikan alueelle. Uskon vakaasti, ettei Etelä-Afrikan siirtyminen pois apartheidista monipuoluedemokratiaan olisi onnistunut toteutuneella tavalla ilman Namibian kannustavaa esimerkkiä.

Urani rauhanvälitystehtävissä alkoi juuri Namibiassa, jossa toimin yli vuosikymmenen ajan eri YK-tehtävissä tavoitteena saattaa maa rauhanomaisen itsenäisyyden tielle. Tämä prosessi vaikutti ratkaisevalla ja positiivisella tavalla elämääni. Namibia tulee aina olemaan lähellä sekä omaa, että vaimoni sydäntä. Työskentelylle Afrikassa toi oman leimansa ihmisten ainutlaatuinen kyky sopeutua erilaisiin olosuhteisiin ja neuvottelupöydissä osoitettu luovuus sekä kyky käsitellä menneisyyden vääryyksiä.

***
Dear colleagues,

As an organization there is really no comparison to the United Nations when it comes to peace building and peacekeeping. Regardless of its defects, which I full acknowledge, the UN is still the only real framework where nations may engage in decision making and information sharing processes on a world wide scale. It is also the one organization which may empower regional organizations to take on demanding tasks in conflict resolution and crisis management. Critics of the UN often neglect the fact that it is the collective will of the member states which defines the organization’s efficiency. I often worry of the fact that heavy burdens are placed on the UN without adequate political or financial backing from the member states. Demands for the organization’s reform are void if nations are not willing to back the efforts for greater good of the UN. However, I remain optimistic with regard to the future of the UN.

The European continent has the good fortune of hosting three major organizations which promote peace and bring stability to the region and may I say – to the whole world.

The European Union, like other actors in the field of crisis management, has been grappling with the overarching issue of how to generate greater civil-military coherence and how to better coordinate the EU's civil and military crisis management tools within the Common Foreign and Security Policy. As a prerequisite I see that further improvements are to be made in the culture of cooperation and information exchange between all actors. I encourage the EU to deepen its cooperation and information exchange with the NGO-sector in particular. I feel that NGO’s are often an under-appreciated strength, which should be engaged more in all phases of a peace process.

NATO has a strong track record in executing demanding military crisis management operations to which Finland has also directed strong support. NATO’s perhaps greatest challenge is that Civil-Military interaction requires information from both civilian sources and military sources. Such reciprocity is a key to successful and sustainable information sharing practices. NATO has rightly acknowledged that all operations must include civil-military interaction with non-NATO actors and it needs to further develop its capabilities to work together with civilian partners and international organizations.

The OSCE’s strength and weakness is for some observers the same; that of inclusiveness. All members must support the organization in its actions and be involved in the decision making processes. This requires a lot of patience as it takes time to take into account all the aspects and dimensions of a conflict and also to form cooperation with other organizations. The consensus-based approach is however also a hidden success story.

***
Hyvät kuulijat,

YK, EU, ETYJ ja NATO ovat osoittaneet tehokkuutensa niin sotilaallisen- kuin siviilipuolen kriisinhallinnan alalla useissa hankalissa kriisioloissa. Haluaisin kuitenkin erityisesti kiinnittää huomionne Afrikan Unioniin ja sen kehittyvään kapasitettiin konfliktien ratkaisemisessa.

Afrikan Unionin perustaminen vuonna 2002 on ollut tärkeä virstanpylväs kehitettäessä koherentimpaa afrikkalaista kapasiteettia kriisinhallinnassa ja rauhan rakentamisessa. Järjestö on tuonut aiemmin hajanaiseen tehtäväkenttään järjestelmällisyyttä ja ennakoitavuutta sekä edesauttanut koordinaatiota ja yhdenmukaisuutta kriisien ennaltaehkäisyssä. En usko, että kovinkaan moni pystyi vielä kymmenen vuotta sitten ennakoimaan Afrikan Unionin viime aikoina ottamat suhteellisen menestyksekkäät alkuaskeleet. Usein konfliktinratkaisun sekä järjestöjen toiminnan alalta uutisoidaan ainoastaan negatiiviset ja shokeeravat tapahtumat. On kuitenkin hyvä muistaa, että positiivisia askeleita ja kehitystä harvoin saavutetaan näyttävin harppauksin, vaan usein taustalla on pitkäjänteinen työ, joka usein jää kiitosta vaille.

Afrikan Unioni on osoittautunut järjestöksi, joka pystyy tarvittaessa kantamaan vastuuta. Sen kehittymistä alueelliseksi voimatekijäksi kuitenkin hidastavat rajalliset resurssit ja puutteellinen institutionaalinen kapasiteetti. Edellä mainittujen kansainvälisten järjestöjen apu on korvaamatonta Afrikan Unionille ja sitä tulisi lisätä entisestään. Kansainvälisten järjestöjen ja hallitusten, Suomi mukaan lukien, tulee jatkossakin tarjota apuaan Afrikan maiden rauhanrakennusprosesseissa. Tehokas ja perusteellinen rauhanrakennusprosessi kansainvälisen yhteisön voimin ja paikallisen omistajuuden tuella on paras keino ehkäistä konflikteja puhkeamasta uudelleen. Se on myös keino juurruttaa naisten oikeudet ja koulutussektorin asiat erottamattomaksi osaksi kriisistä toipuvan alueen arkea. Pelkkä sotilaallinen väliintulo tai rahallinen tuki eivät riitä, päinvastoin. Väärin ajoitettuna nämä kansainvälisen yhteisön usein käyttämät toimenpiteet voivat jopa kääntyä rauhanprosessia vastaan.

***

Kriisien ja konfliktien ratkaisussa, niin kenttätasolla kuin neuvottelupöydissäkin, ovat suuret kansainväliset järjestöt, eturintamassa kantamassa vastuuta. Näiden rinnalle on noussut viime vuosina enenevässä määrin myös kansalaisjärjestökenttä. Kansalaisjärjestöillä on usein ainutlaatuista ruohonjuuritason tietoa ja kokemusta kriisialueelta sekä asiantuntemusta niistä toimintatavoista, jotka edesauttavat kaikkien kansainvälisten osapuolten toimintaa.

Paikallisen omistajuuden tukeminen on yksi tärkeimmistä asioista missä kansalaisjärjestöt voivat tukea kansainvälisen yhteisön ponnistuksia. Paikallisen omistajuuden huomioimisesta puhutaan usein, mutta ajatuksen todellinen omaksuminen ja toimeenpano vaatii ennakkoluulotonta dialogia ja vanhojen asenteiden hautaamista. Mielestäni paikallisen omistajuuden tulee itse asiassa olla lähtökohtana koko kokonaisvaltaiselle lähestymistavalle; kokonaisvaltaisuuden tarve tulee lähteä kohdealueen tilanteesta ja tarpeista, ei kansainvälisen yhteisön halusta organisoida keskinäinen työnjakonsa tietyllä tavalla.
Toisinaan epäluottamus konfliktin osapuoliin ehkäisee paikallisen omistajuuden vahvistamista. Kriisialueen omat kansalaisjärjestöt voivatkin tarjota luotettavan alustan sekä paikallisen omistajuuden rakentamiselle, että rauhanrakennusprosessin juurruttamiselle kriisistä toipuvaan kansalaisyhteiskuntaa. Tästä on olemassa hyviä esimerkkejä mm. Acehista.

***

Ladies and gentlemen,

To embrace the concept of a Comprehensive Approach demands a lot of patience and rethinking of values. It will not be easy, but I can assure you that the effort will bear fruit. We must not succumb to the fact that crisis management will always suffer from the defects that it suffers from today. By adopting a Comprehensive Approach and the values which the new report promotes we can increase our accountability and efficiency. We have no alternative, but to succeed in our efforts. The people suffering from conflicts and crises in the world deserve our utmost performance.

Thank you.