Neuvottelutaitojen merkitys konfliktien ratkaisemisessa

Puhe Dittmar & Indreniuksen 110-vuotisjuhlaseminaarissa ”Managing Conflicts”

Helsinki, 20 January 2010

Hyvät seminaarivieraat,

 Haluan kiittää asianajotoimisto Dittmar & Indreniusta kutsusta tähän riitojen ratkaisuun ja neuvottelutaitoihin keskittyvään juhlaseminaariin sekä esittää onnitteluni 110-vuotiaalle asianajotoimistolle.

 Tämän seminaarin puhujavieraat tulevat käsittelemään konfliktien ratkaisua eri näkökulmista. Haluan käyttää tämän minulle annetun puheenvuoron keskusteluun onnistuneen neuvotteluprosessin edellytyksistä ja neuvottelutaitojen merkityksestä konfliktien ratkaisemisessa. Kokemukseni sovittelutyöstä koostuvat pääasiassa kansainvälisistä rauhanneuvotteluista, jotka eroavat usein, mutta eivät toki välttämättä aina, laajudessaan ja monimutkaisuudessaan liikemaailman konflikteista.  Rauhanprosessissa rauhanneuvottelut ovat vain yksi osa laajempaa, vuosia kestävää rauhanrakennusprosessia.

 Neuvottelutilanteessa on kuitenkin aina pohjimmiltaan kysymys samasta asiasta - erilaisten intressien yhteensovittamisesta ja sellaisen ratkaisun löytämisestä, jonka kanssa konfliktin osapuolet voivat elää. Toivon, että kokemukseni työstä rauhan ja sovinnon aikaansaamiseksi maailmalla innostavat keskusteluun tässä tilaisuudessa, sekä tuovat uusia näkökulmia asianajajien työhön.

 **********

 Tarkastelen ensin yleisesti välittäjien roolia neuvotteluprosessissa.  

 Välitystoiminta määritellään yleisesti konfliktin osapuolten hyväksymän kolmannen osapuolen väliintuloksi tilanteessa, jossa sovintoon ei päästä ilman ulkopuolista tukea. Ulkopuolisen väliintulo riitatilanteessa voi vaikuttaa osapuolten väliseen dynamiikkaan ja muuttaa heidän käsityksiään ja käytöstään, sekä tehostaa neuvotteluprosessia. Välittäjän osallistumisella pyritään lukkiutuneen tilanteen avaamiseen ja hyväksyttävän ratkaisun synnyttämiseen kiistakumppaneiden välillä. 

 Välittäjä toimii usein ilman virallista päätösvaltaa ja avustaa näin neuvotteluosapuolia ratkaisemaan riitatilanteen vapaaehtoisesti. Valtuutus välitysprosessin ja sen lopputuloksen ohjaamiseen myönnetään tavallisesti osapuolten taholta. Heidän tulee kokea tulevansa tasapuolisesti ja puolueettomasti kohdelluiksi. Välittäjän vaikutusvalta riippuu hänen henkilökohtaisesta uskottavuudestaan, luotettavuudestaan ja tinkimättömyydestään osapuolten silmissä, sekä hänen kokemuksestaan ja kyvystään tuoda osapuolet yhteen heidän oman etunsa nimissä.

 Välittäjällä voi olla monenlaisia rooleja: hän voi toimia keskusteluyhteyden avaajana osapuolten välillä, prosessin tarkkailijana, johtajana ja ohjaajana, osapuolten kouluttajana sekä esimerkiksi mahdollistaa osapuolille ulkopuolinen asiantuntija-apu. Välittäjä kartoittaa ongelmakysymyksiä sekä ohjaa osapuolia realistisiin tavoitteisiin. Joissain tilanteissa välittäjä voi myös toimia syntipukkina ja kantaa vastuun epäsuositusta ratkaisusta. Välittäjän tehtävänä on viedä neuvotteluja eteenpäin niin proseduraalisissa- kuin substanssikysymyksissä. Hänen täytyy pystyä arvioimaan kunkin prosessin tarpeet erikseen ja valita roolinsa kyseessä olevan neuvottelutilanteen mukaan.

 Niin rauhanprosesseissa kuin liike-elämässäkin välittäjänä toimiminen vaatii erityistä osaamista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että välittäjät olisivat oma ainutlaatuinen ihmistyyppinsä, vaan heidän taustansa voivat olla hyvin erilaisia. Usein todetaan, että rauhanvälitys on niin taito- kuin tietolaji - an art and a science. Tällä viitataan välitystyössä tarvittaviin erilaisiin kykyihin: niihin, jotka ovat opeteltavissa ja siirrettävissä sekä niihin, jotka liittyvät tietynlaisiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Palaan näihin esityksessäni myöhemmin.

**********

 Onnistuneen rauhanprosessin edellytyksistä

 On konflikteja, joissa osapuolet eivät suostu neuvottelemaan kasvotusten. Tällöin välittäjän rooliin voi kuulua viestien vaihto osapuolten välillä. Suhtaudun epäilevästi tällaiseen menettelytapaan. Osallistuminen välitystoimintaan, jossa osapuolten ensisijaisena tavoitteena ei ole konfliktin ratkaisu, on usein omiaan vain lisäämään jännitteitä ja kärjistämään tilannetta. Rauhan aikaansaaminen on mahdollista vain silloin, kun osapuolet itse ovat siihen valmiita.

 Konfliktin osapuolten sitoutumisen prosessiin tulee olla vilpitöntä. Kosovon statusneuvottelut ovat esimerkki tilanteesta, jossa tämä edellytys ei täyttynyt. Jo neuvottelujen alkuvaiheessa vieraillessani Belgradissa ja Pristinassa marraskuussa 2004 oli selvää, että näkemykset Kosovon statuksesta olivat vakiintuneet niin vastakkaisiksi, että mikään välitön yritys erimielisyyksien vähentämiseksi ei olisi vienyt prosessia eteenpäin.

 Päätin sen vuoksi ryhmäni kanssa aloittaa työn Belgradin ja Pristinan välisen kuilun kaventamiseksi ensin teknisemmissä kysymyksissä, kuten vallan alueellisessa jakamisessa, kysymyksissä uskonnollisesta ja kulttuuriperinnöstä sekä taloudellisissa järjestelyissä. Näissä kysymyksissä saavutettujen sopimusten tai lähentymisten ajateltiin tasoittavan tietä ratkaisulle myös statuskysymyksessä.

 Valitettavasti molemmat osapuolet eivät kuitenkaan olleet valmiita keskustelemaan toistensa tarpeista ja odotuksista. Kuten tiedätte, tehtävänämme oli ratkaista Kosovon status, mikä teimmekin. Ikävä kyllä neuvottelujen toinen osapuoli ei ollut valmis hyväksymään esittämäämme ratkaisua. Kosovon statusprosessi toimii esimerkkinä monimutkaisesta tilanteesta, jossa neuvottelujen mahdollisuus on käytetty loppuun.

 Kokemukseni mukaan välittäjän tulee olla hyvin tietoinen siitä, mihin suuntaan hän on prosessia ohjaamassa, vaikka hänen roolinaan olisi vain osapuolten avustaminen. Ilman selkeää tavoitetta on helppo ajautua pitkiin tuloksettomiin keskusteluihin. Osapuolilla on tietenkin päärooli tässä prosessissa. Välittäjän ei tule kuitenkaan olla liian sinisilmäinen ja luottaa osapuolten haluun ja kykyyn tehdä kompromisseja erityisesti heti neuvottelujen alkuvaiheessa. Välittäjällä on oltava lujuutta tuoda esiin vaikeitakin asioita totuudenmukaisesti, vaikka osapuolet eivät niitä välttämättä aina haluaisi kuullakaan.  Välittäjän on myös neuvottelutilanteessa unohdettava oma egonsa, sillä prosessille suuremmaksi hyödyksi on se, että konfliktin osapuolet saavat kunnian saavutetusta sopimuksesta, vaikka eivät sitä aina olisi täysin ansainneetkaan.

 Neuvottelut eivät voi onnistua, jos oikeat henkilöt eivät istu neuvottelupöydässä. Välittäjän ja neuvotteluihin osallistuvien osapuolten tulee varmistaa, että keskusteluissa mukana olevat henkilöt todella edustavat sitä joukkoa, jota he väittävät edustavansa. Jos ryhmittymällä ei ole pätevää johtajaa, neuvotteluihin ei kannata lähteä ennen kuin sellainen on olemassa. Myös muiden kuin neuvottelupöydän ääressä istuvien osallistaminen prosessiin on tärkeää. Heidän on vaikeaa hyväksyä neuvoteltua ratkaisua, jos he eivät ymmärrä miksi tietynlaiseen sopimukseen on päädytty, ja miksi se on paras olemassa oleva vaihtoehto.

 Neuvottelutilanteissa on yleistä, että osapuolten neuvottelutaidot vaihtelevat. Yhden osapuolen neuvottelutaidot saattavat olla niin paljon heikommat kuin toisen, että he joutuvat helposti kokeneemman ja taitavamman osapuolen nujertamiksi. Tämän vuoksi neuvottelutaidoissa kouluttaminen ja valmentaminen voi toimia tehokkaana osapuolten välisiä voimasuhteita tasoittavana tekijänä, mikä osaltaan  lisää oikeudenmukaisen neuvotteluratkaisun mahdollisuutta.

 Neuvottelujen suurin uhka ovat usein ”spoilerit” – johtajat ja ryhmät, jotka pelkäävät neuvotteluissa syntyvän ratkaisun uhkaavan heidän valta-asemaansa ja intressejään. Kansainvälisissä rauhanneuvotteluissa tällainen näkemys saattaa konkretisoitua väkivaltaan turvautumisena. Tämän vuoksi niin kutsutut multi-track lähestymistavat ovat tärkeitä, mikä tarkoittaa eri tahojen osallistamista prosessiin siten, että he ymmärtävät kestävän rauhan edut myös omalla kohdallaan.

 Kansainvälisten rauhanneuvotteluiden monimutkaisuus johtuukin usein siitä ympäristöstä, jossa sopimuksia tehdään. Esimerkiksi alueellisten toimijoiden rooli ja sitouttaminen on ratkaisevaa, sillä he voivat joko tukea tai horjuttaa sovintoyrityksiä. Rauhanneuvotteluiden aloittaminen ilman suunitelmaa alueellisten toimijoiden roolista on harkitsematonta.

 Lista rauhanneuvotteluissa mahdollisesti keskusteltavista asioista voi  olla hyvin laaja sisältäen esimerkiksi aseidenriisuntaan, demobilisaatioon ja reintegraatioon, sukupuolten tasa-arvoon, kansalaisyhteiskunnan rooliin, perustuslain luomiseen ja vallanjakoon liittyviä kysymyksiä. Rauhansopimus ei voi ratkaista kaikkia ongelmia. Parhaimmillaan sillä voidaan luoda puitteet yhteiskunnalliselle kehitykselle. Näiden raamien pohjalta osapuolet voivat työstää eteenpäin sovittuja asioita. Yksiselitteistä mallia siitä, mitä rauhansopimuksien tulisi sisältää, ja vastaavasti jättää käsittelemättä, ei ole olemassa ja  teemat ja suuntaviivat ovat osapuolten sekä välittäjän päätettävissä.

 Moniulotteisissa konflikteissa, kuten Indonesian Acehissa, välittäjän haasteena on myös tasapainon löytäminen menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden välillä. Acehin rauhanneuvotteluissa käsittelimme menneisyyttä ja tapahtuneita rikkomuksia rajatusti. Prosessin etenemisen ja päämäärän saavuttamisen vuoksi huomion tuli siirtyä tulevaisuuteen, sillä kaikkien menneisyyden vääryyksien ratkaiseminen neuvottelupöydässä on käytännöllisesti katsottuna mahdotonta.

 **********

 Millainen on hyvä välittäjä?

 Niin kansainvälisissä kuin kansallisissakin yhteyksissä välittäjän valitsevat toimeksiantajat (YK / turvaneuvosto tai konfliktin osapuolet). Välittäjän rooli perustuu kaikkien konfliktin osapuolten hänelle antamaan luottamukseen. Hänen täytyy olla rehellinen neuvottelija – an honest broker. Välittäjä voidaan valita hänen maineensa, taitojensa, tietojensa tai resurssiensa perusteella. Ennakkoasenteistaan huolimatta  välittäjän tulee kohdella konfliktin osapuolia tasavertaisesti. Myös neuvottelujen avoimuus on tärkeää tarvittavan keskinäisen luottamuksen saavuttamiseksi.

 Koska jokainen konflikti ja välittäjä on omanlaisensa, myös välittäjältä vaadittavat ominaisuudet vaihtelevat. Tärkein voimavara, johon välittäjä voi luottaa, on hänen oma arvomaailmansa. Arvot perustuvat kasvatukseen ja vakaumukseen, jotka ovat osittain kulttuurisidonnaisia. Suomen tasa-arvoisen ja demokraattisen yhteiskunnan arvot ovat luoneet minulle vakaan uskon oikeudenmukaiseen neuvotteluratkaisuun. Myös tietty käytännönläheinen ote rauhanratkaisuun on varmasti suomalaista perua. Arvot vaikuttavat myös toimintaamme – esimerkiksi johtajuustaidot ja tapa kohdella ihmisiä ovat henkilökohtaisia ominaisuuksia, joita ei aina voi oppia tai opettaa.

 Neuvottelutaitoihin kuuluu olennaisena osana kyky antaa konfliktin osapuolille riittävästi tilaa ilmaista mielipiteensä. Välittäjän tulee hallita erityisesti kuuntelemisen taito. Oikeiden kysymysten esittäminen luo osapuolille mahdollisuuden löytää vastaukset ongelmiinsa. Välittäjän tehtävänä on johtaa prosessia ja antaa osapuolille itselleen mahdollisuus ratkaisun löytämiseen, jolloin myös sitoutuminen neuvottelujen lopputulokseen on kestävällä pohjalla. Kriisin osapuolet eivät myöskään usein halua jälkeenpäin muistella, että he tarvitsivat ulkopuolista apua asioidensa selvittämiseen. Kunnia onnistumisesta onkin annettava osapuolille itselleen ja välittäjän on osattava ajoissa irroittaa otteensa prosessista.

 Välittäjän on hyvä olla optimistinen ja kannustava. Parhaan välittäjänä saamani kohteliaisuuden lausui eritrealainen taloustieteilijä, joka ilmoitti erään keskustelun jälkeen haluavansa viettää vuoden kanssani oppiakseen sanomaan vaikeita asioita miellyttävällä tavalla. Myös konfliktin osapuolet tarvitsevat jatkuvaa kannustamista. Uskon vakaasti siihen, että kaikki kriisit voidaan ratkaista. Sodat ja konfliktit eivät ole väistämättömiä, vaan aina ihmisten aiheuttamia, ja siksi ne voidaan myös ihmisten toimesta päättää.

 Vielä muutama sana puolueettomuudesta. Konfliktien välittämisestä puhuttaessa on tapana ajatella, että välittäjät ovat aina puolueettomia. Monet välittämiseen liittyvät määritelmät sisältävätkin termin ”puolueeton”. Tämä yleismaailmallinen termi esitetään usein ilman tarkempaa selvitystä välittäjän roolista tai siitä, miten neuvotteluprosessi tulisi suorittaa. Haluan tässä korostaa, että asia ei ole niin yksinkertainen kuin miltä se saattaa kuulostaa.

 Itse en voi sanoa olleeni puolueeton rauhanprosessiin liittyvien kysymysten suhteen. Välittäjällä tulee olla selvä näkemys siitä lopputuloksesta, joka halutaan saada aikaan. Roolini on ollut varmistaa, että neuvottelun osapuolet voivat hyväksyä yhteiset raamit ja lähtökohdat keskusteluille ja että ratkaisuun pyritään määrätietoisesti.

 Havainnollistavana esimerkkinä kerron minun ja perustamani järjestön Crisis Management Initiativen johtamista Acehin rauhanneuvotteluista Indonesian hallituksen ja GAM -sissiliikkeen välillä. Neuvotteluiden alusta lähtien minulla oli tunne, että olin tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ymmärsivät että heidän käsissään oli valta pysäyttää acehlaisten pitkään jatkunut kärsimys. Neuvotteluiden edetessä keskinäinen luottamus saavutettiin vähitellen. Neuvotteluiden lähtökohtana oli rauhanomaisen ratkaisun löytäminen ja kaikkien osapuolten arvon säilyttäminen. Onnistuneen ratkaisun näkökulmasta keskeinen periaate oli, että mitään ei ole sovittu ennen kuin kaikesta on sovittu. Tämä tarkoitti sitä, että kumpikaan osapuoli ei voinut väittää saavuttaneensa voittoja neuvotteluiden vielä jatkuessa ja tiedottaa asiasta julkisuuteen tai omille joukoilleen. Kaikki tehdyt sopimukset sisällytettiin neuvotteluiden lopuksi laadittuun ja allekirjoitettuun Acehin rauhansopimukseen. Tämä periaate takasi neuvotteluillemme työrauhan.

 Alusta lähtien neuvotteluissa tehtiin selväksi, että Indonesian hallitus oli tarjonnut Acehille erityisautonomiaa. Neuvotteluiden tarkoituksena oli selvittää, mitä tämä tarkoittaisi käytännössä ja voisiko Acehin itsenäisyyttä tavoitellut osapuoli tyytyä tällaiseen ratkaisuun. En peitellyt ajatuksiani tässä suhteessa, mikä muovasi keskusteluiden agendaa ja auttoi muodostamaan keskusteluille luottamuksellisen ilmapiirin. Tein molemmille osapuolille selväksi, että jos rauhaan aiottiin pyrkiä, heidän tulisi olla valmiita tekemään myönnytyksiä. Näin jälkeenpäin katsottuna on ilmeistä, että osapuolet saivat paljon enemmän kuin mistä joutuivat luopumaan.

 Puolueettomuudesta puhuttaessa on pidettävä erillään neuvottelukysymykset ja neuvottelun osapuolet. On hyvin mahdollista, että välittäjällä on selkeä kanta käsiteltäviin asioihin, vaikka hän ei asetu kummankaan osapuolen puolelle. Täydellinen puolueettomuus rauhanprosessissa voisi tehdä rauhanvälittäjän roolista jopa merkityksettömän. Välittäjällä on aina toimiensa kautta suora vaikutus neuvottelun loppuratkaisuun, muuten häntä tuskin tarvittaisiinkaan. Puolueettomuus ei siis tarkoita, että välittäjällä ei saisi olla mielipidettä neuvottelun lopputuloksesta. Välittäjän puolueettomuuden tärkein mittari on osapuolten luottamus välittäjään ja hänen johtamaansa prosessiin.

 Konfliktia ei koskaan ratkaista vain yhden ihmisen toimesta. Haluankin tässä yhteydessä korostaa muiden kanssani työskennelleiden, kuten työryhmäni ja muiden itse neuvotteluprosessista ulkopuolisten toimijoiden, merkittävää roolia. Vuonna 2000 perustamani järjestö Crisis Management Initiative on ollut esimerkiksi mainitsemassani Acehin rauhanprosessissa tärkeässä roolissa. Kun perustin CMI:n, halusin luoda järjestön, joka voi joustavasti vastata kansainvälisiin haasteisiin ehkäisevän diplomatian turvin, mutta joka pystyy myös tukemaan rauhanneuvotteluiden jälkeistä työtä. Olen iloinen voidessani todeta tässä menestyneemme. CMI:stä on kehittynyt ainutlaatuinen suomalainen ja eurooppalainen toimija, joka luo uusia, uraauurtavia ja tehokkaita lähetysmistapoja konfliktinratkaisuun ja rauhanrakennukseen. Työllämme on vaikutusta myös korkeimman kansainvälisen tason päätöksentekoon.

Lopuksi haluan kääntää katseen tulevaisuuteen. Tänä päivänä välitystoiminta on pääasiassa kokeneiden ammattilaisten työtä. Siksi meidän on voitava kasvattaa uusi rauhantekijäsukupolvi. Vaikka omalle sukupolvelleni rauhansovittelu on pääasiassa taitolaji, meidän tulee tukea välitystoiminnan systematisointia ja välitystyössä tarvittavien instrumenttien ja ammattitaidon kehittämistä. Meidän tulee myös antaa tukemme erinomaisille nuorille ammattilaisille ja tarjota heille mahdollisuus oppia ja kehittää taitojaan. Teillä erimielisyyksien ratkaisemiseen erikoistuneilla lakimiehillä on tässä paljon annettavaa.

 Kiitos.