Suomen Sotaveteraanien liittojuhla

Presidentti Martti Ahtisaaren juhlapuhe ”Pysyvän Rauhan Edellytyksiä”

Kuopio, 9 June 2010

CHECK AGAINST DELIVERY

Kunnioitetut veteraanit – miehet ja naiset!

Tämä kaupunki – Kuopio – on minulle lukemattomien muistojen kaupunki. Kun pienenä poikana saavuin tänne evakkomatkalla äitini helmoissa Viipurista en voinut aavistaa, että tästä tulisi myös ensimmäinen varsinainen koulukaupunkini. Niin vain kävi ja muistot Kuopion lyseosta ovat edelleen mieluisia. Isäni oli ammatiltaan sotilas ja se sai minut tutustumaan myös Kuopioon varuskuntakaupunkina. On mieluisaa palata tänne varhaisimman nuoruuteni ympäristöön.

Noihin vuosiin liittyy myös kokemus siitä, mitä pienen pojan näkökulmasta on sota. Minun lapsuuden kokemukseni ovat luonnollisesti aivan erilaisia kuin teidän, arvoisat veteraanit. Mutta ne ovat jättäneet mieleeni lähtemättömän muiston siitä, että kaiken valtiollisen toiminnan tärkein tavoite on rauhan – oikeudenmukaisen rauhan – turvaaminen.

Tänä päivänä sanotaan hyvin perustein, että Suomi ja suomalaiset ovat nyt turvatummassa asemassa kuin milloinkaan aikaisemmin. Elämme vakaassa ympäristössä, missä ei ole rajariitoja eikä epäasiallista puuttumista sisäisiin asioihimme. Tämän vakauden keskeinen tekijä on koko Euroopan alueen rauhaomainen kehitys. Tämä ei ole kuitenkaan ollut mikään itsestäänselvyys. Toisen maailmansodan jälkeen useissa Euroopan kolkissa on ratkaistu riitoja ase kädessä. Maita on miehitetty rajuin ottein, kuten Unkari vuonna 1956 tai Tshekkoslovakia vuonna 1968. Sisällissotia on käyty kuten Jugoslavian hajotessa. Terroristiryhmät ovat kylväneet kuolemaa Madridissa ja Moskovassa, Lontoossa ja Berliinissä. On syntynyt kokonaan uusia valtioita vanhojen pakkoliittojen purkautuessa. Sanalla sanoen toisen maailmansodan jälkeinen aika ei ole kaikkialla Euroopassa suinkaan ollut pelkkää rauhanomaisen kehityksen kautta.

Tätä taustaa vasten ymmärtää sen miksi rauhanomaisen ja vakaan kehityksen turvaaminen Euroopassa on tehtävistä tärkein. Rauha on vakaalla pohjalla silloin kun valtioita johtavat demokraattisesti valitut, oikeusjärjestystä kunnioittavat johtajat. Tämä ei ole mikään uusi ajatus. Suuri saksalainen valistusfilosofi Immanuel Kant pohdiskeli rauhan ongelmia jo 1790-luvulla. Hänen teoksessaan ”Ikuiseen rauhaan” Kant päätteli, että siellä missä vallitsee aito kansanvalta ja missä oikeusjärjestystä kunnioitetaan ei sodita. Jos ajattelemme sen jälkeistä historiaa niin totta on, että demokraattiset oikeusvaltiot eivät juurikaan ole sotineet keskenään. Se on jälleen yksi hyvä perustelu sille, miksi demokratia ja oikeusvaltioajattelu ovat kestävän rauhan kannalta avainasioita.

Vaikka näin on, totta on myös se, että demokratia on hento kukkanen, joka saattaa kuihtua nopeasti. Emme voi rakentaa koko tulevaisuuttamme sen varaan, että se meidän kannaltamme varsin edullinen tilanne, joka täällä pohjolassa nyt vallitsee on luonteeltaan ikuinen. Liian monta kertaa on käynyt niin kuin kävi 1930-luvulla, jolloin meillä uskottiin yleisesti, että niin mielettömiä eivät valtiolliset johtajat voi olla, että syöksisivät Euroopan suureen sotaan. Silloinhan oli kulunut vain kaksikymmentä vuotta edellisestä maailmansodasta. Eduskunnassa todettiin, että Suomi oli tehnyt viisaasti, kun ei ollut turhaan hankkinut vanhentuvaa puolustusmateriaalia 1930-luvun aikana. Pian nähtiin miten huteralla pohjalla tuo toiveajattelu oli.

Hyvät kuulijat,

Tänäkin päivänä moni näyttää ajattelevan, että koska kaikkialla Euroopassa ilmoittaudutaan samojen arvojen kannattajiksi ja tuomitaan voimakeinot, kansainvälisten kiistojen ratkaisussa rauha on turvattu. On hyvä tarkastella hieman lähemmin noita yhteisiä arvoja ja yhteisiä yhteiskunnallisia päämääriä. Silloin on helppo huomata, että sanalla ”demokratia” on selvästi erilaisia merkityksiä eri maissa. Sanavapauskin on kovin suhteellinen käsite. Siellä, missä poliittisella johdolla on täysi valta yli tiedotusvälineistä tehokkaimman eli television, sanavapaus jää näennäiseksi. Sellaisia maita on Euroopassa useita, sekä EU:n sisällä että sen ulkopuolella. Samoin on ihmisoikeuksienkin laita. Niiden nimiin vannotaan kaikkialla, mutta todellisuus on toisenlainen. Kun lehtimiehiä ja naisia surmataan eikä murhamiehiä löydy vuosiin, silloin ovat sekä sanavapaus että ihmisoikeudet vaarassa.

Moni ajattelee niin, että koska rauhaa on jo jatkunut täällä pohjolassa jo 65 vuotta ja tilanne on varsin rauhallinen on turhaa varautua siihen, että rauha voisi joskus järkkyä.  Tällaisen ajattelutavan mukaan on joutavaa käyttää julkisia varoja maanpuolustukseen, kun siihen turvautumiseen ei ole ollut tarvetta vuosikymmeniin. Se, joka näin ajattelee ei ole ajatellut tarpeeksi. Minusta on aivan selvää, että Suomi ei olisi selviytynyt toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta niihin hyvin kuin tapahtui ellei meillä olisi ollut myös kykyä puolustaa maatamme. Puolustuskykyä ei koetella vain sodan olosuhteissa. Myös rauhan aikana on tärkeää, että ulkovallat tietävät meillä olevan sekä tahtoa että kykyä puolustaa maatamme. Silloin kiusaus sekaantua sisäisiin asioihimme on vähäisempää. Silloin myös oma itseluottamuksemme perustuu siihen tosiasiaan, että kykenemme puolustamaan elintärkeitä etujamme. Se lisää meitä kohtaan tunnettua arvonantoa ja kunnioitusta. Siten puolustuskyky on voimavara niin sodassa kuin rauhassakin.

Usein sanotaan – ja hyvin perusteluin – että Suomea voi puolustaa myös kaukana omilta rajoiltamme. Suomalaiset ovat osallistuneet vuodesta 1956 Yhdistyneiden Kansakuntien erilaisiin rauhanturvaoperaatioihin j a niin tapahtuu tänäkin päivänä. Oli pitkiä jaksoja, monia vuosia, jolloin puhuttiin Suomesta rauhanturvaamisen suurvaltana. Näiden joukkojen vahvuus nousi aika ajoin kahteen tuhanteen. Myös muut Pohjoismaat asettivat Yhdistyneiden Kansakuntien käyttöön suuria määriä rauhaturvaajia.

 Nyt tilanne on aivan ratkaisevasti toisenlainen. Yhdistyneiden Kansakuntien rooli on näissä tehtävissä edelleen keskeinen. Eri puolilla maailmaa on meneillään 15 rauhanturvaoperaatiota, joihin osallistuvien joukkojen määrä ylittää selvästi sadantuhannen rajan ja varoja osoitetaan tähän toimintaan noin seitsemän miljardia euroa vuodessa. Kyseessä on siis varsin mittava toiminta. Joukot kerätään nykyisin pääosin kehitysmaista. On operaatioita, joihin isäntävaltiot haluavat vain oman maanosansa maista rekrytoituja joukkoja. Usein tarvitaan myös vähintään pataljoonan suuruisia joukkoja, eikä meillä ole mahdollisuuksia lähettää niin suuria yksiköitä. Tämä rajoittaa pohjoismaalaisten osallistumista.

**********

Kriisien hallintaa harjoittavat muutkin järjestöt kuin Yhdistyneet Kansakunnat. Sekä EU:lla että NATO:lla on omia operaatioitaan. Mukana näissä hankkeissa on myös jonkin verran suomalaisia joukkoja. Afganistanissa toimitaan YK:n hyväksymän ohjelman puitteissa. Näissä eri operaatioissa suomalaiset joukot ovat saavuttaneet hyvän maineen ja arvostetun aseman. Joukkojen koulutuksen kannalta operaatioilla on ollut suuri merkitys, sillä toiminta on tapahtunut olosuhteissa, jotka aika ajoin ovat olleet hyvinkin lähellä todellisia taistelutilanteita.

Meillä käydään parasta aikaa vilkasta keskustelua siitä miten oman maamme puolustusta olisi lähivuosina kehitettävä. Väitellään siitä olisiko viisainta luopua yleiseen asevelvollisuuteen perustuvasta järjestelmästä ja siirtyä palkka-armeijaan vaiko säilyttää yleinen asevelvollisuus. Samaa keskustelua on käyty eräissä muissakin Euroopan maissa ja eräät ovat luopumassa tai jo päättäneet luopua yleisestä asevelvollisuudesta. Näin on tapahtunut myös Ruotsissa. Meillä puolustusvoimien ylin johto on asettunut sille kannalle, että yleinen asevelvollisuus on kannaltamme vaihtoehdoista paras. Yleinen asevelvollisuus on kustannustehokas tapa järjestää maanpuolustus. Väitteet, joiden mukaan näin ei saada riittävän ammattitaitoista henkilökuntaa eivät ole saaneet tukea siitä, miten suomalaiset ovat menestyneet kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä.  Tietysti on totta, että puolustusvälineiden kehittyessä yhä suurempaa ja vaativampaa ammattitaitoa edellyttävään suuntaan tarvitaan myös kantahenkilökuntaa näihin tehtäviin. Mutta suomalaiset nuoret ovat osoittaneet hyvää oppimishalua ja kykyä selviytyä mitä erilaisimmista tehtävistä.

Tämä meidän järjestelmämme on luonut suuren reservin. Se kuuluu Euroopan unionin piirissä suurimpiin, eikä vain suhteessa väkilukuumme vaan selvin luvuin. Nyt kun asevelvollisuusiän saavuttavat sukupolvet ovat entistä pienempiä, se tulee vaikuttamaan reservien suuruuteen. Samaan vaikuttaa myös puolustusvälineiden nopea kallistuminen. Meillä ollaan näin ollen siirtymässä pienempään sodanajan vahvuuteen, mutta moneen muuhun maahan verrattuna se säilyy yhä melko suurena. Olennaista on, että kykenemme varustamaan joukkomme tyydyttävällä tasoilla. Kokemuksesta tiedämme, että riittämätön varustus maksetaan katkerasti, jos joskus niin onnettomasti kävisi, että joutuisimme jälleen aseelliseen konfliktiin.

Hyvät kuulijat,

Kuten puheeni alussa totesin, täällä pohjolassa ovat viime vuosikymmenet olleet tasaista rauhallisen kehityksen aikaa. Konflikteja ei ole ollut. Erimielisyydet ovat olleet sellaisia, että ne on voitu hoitaa rauhanomaisin keinoin. Tätä ajatellen oli tärkeää, että Neuvostoliiton hajoaminen tapahtui hyvin vähin uhrein. Jos toisin olisi käynyt voimme vain kuvitella minkälaisia seurauksia siitä olisi ollut myös meille.

Se järjestelmä, jonka puitteissa me hoidamme yhteistoimintaamme eri tahoille on hyvin suuressa määrin Euroopan Unionin varassa. Unionin laajentuminen ja Lissabonin sopimuksen voimaan astumisen jälkeen myös sen syventyminen ovat olleet koko Euroopan rauhanomaisen kehityksen kannalta suuria saavutuksia. Nyt olemme kuitenkin taitekohdassa, jossa vaakalaudalla on Euroopan yhdentyminen sellaiseksi kuin miksi sitä Euroopan kansat ovat halunneet kehittää.

Taloudellinen laskusuhdanne on aina aikaa, jolloin piilevät ongelmat nousevat pintaan. Vain osa niistä on pelkkää taloutta. Nyt nähdään miten eräiden maiden holtiton julkinen talous on vaarantamassa koko euron. Äänistä kilpailtaessa poliitikot ovat luvanneet kansalle monenlaista hyvää, mutta eivät kuitenkaan ole uskaltaneet korottaa veroja tuon hyvän maksamiseksi. On otettu syömävelkaa. Laskusuhdanteessa velanhoito on osoittautunut enemmän kuin hankalaksi. Näin on tapahtunut varsinkin niissä maissa, joissa velkaa on otettu velan maksuksi ja vanhan velan päällekin vuosikymmenestä toiseen. Heikon taloustilanteen vallitessa julkiset menot kasvavat ja verotulot supistuvat.

Ajatus siitä, että joku eurojärjestelmässä mukana oleva maa ei selviäisi veloistaan vaarantaisi koko järjestelmän uskottavuuden. Se selittää ne huikeat satojen miljardien takuurahastot, joita on jouduttu luomaan, jotta rahajärjestelmä ei luhistuisi. Tässä pelataan suunnattoman suurilla panoksilla. Ei ole kummallista lainkaan, että monet kansalaiset paheksuvat tällaista menoa. Tosiasia on kuitenkin, että jokin muu vaihtoehto olisi vielä huonompi kuin nyt valittu. Kun tästä tilanteesta on selvitty tarvitaan todellakin lujia otteita, jotta ei jouduttaisi uudestaan samaan tilanteeseen.

Suomessa asioita on hoidettu harkiten ja järkevästi. Suomi kuuluukin koko Euroopan unionissa niihin maihin, joissa ei ole pelkoa toisesta pankkikriisistä. Me koimme jo omamme, maksoimme siitä kalliisti, mutta otimme myös opiksemme. Nyt Suomen talous on – moneen muuhun verrattuna – vakaalla pohjalle. Sanoin nyt talous on vakaalla pohjalla. Se ei ole mikään tae siitä, että näin on pitkään. Väestörakenteemme on sellainen, että se työttömyys, joka meitä nyt koettelee saattaa melko lyhyen ajan sisällä muuttua työvoimapulaksi. Suuret ikäluokat ovat jo alkaneet siirtyä eläkkeelle ja vauhti kiihtyy. Vanhusväestön osuus kasvaa, kun syntyvyys on vähäistä. Se tulee edellyttämään myös vaikeita ja hankalia ratkaisuja, kun työuria on pidennettävä, jotta eläkkeet saadaan maksuun. Ellei näin tapahdu, seuraavan vuosikymmenen eläkkeet ovat pienempiä kuin nyt. Vain vahva talouskasvu voisi muuttaa kehityksen suunnan, mutta sellaista ei nyt ole näköpiirissä.

Synkkiin mietelmiin ei kuitenkaan pidä sortua. Moni asia on Suomessa hyvällä tolalla. Meidän valtiollinen elämämme on vakaata. Sellaiset kansalaisia järkyttäneet häiriöilmiöt kuten vaalirahoitukseen liittyvät ovat tietenkin epäkohtia, joista on päästävä irti. Ne eivät kuitenkaan vaaranna kansanvaltaista järjestystämme eivätkä liioin oikeusjärjestystämme. Tässä on käynyt selvästi ilmi, että kukaan ei ole niin korkealla paikalla että hän voisi jättäytyä tutkimusten ulkopuolelle. Se vahvistaa uskoa oikeuslaitokseemme.

Tulevaisuus on nuorison varassa. Tämän päivän nuoret ovat paremmin koulutettuja kuin koskaan aikaisemmin. Kansainväliset tutkimukset , kuten PISA-tutkimus, osoittavat, että opetusjärjestelmässämme on paljon hyvää. Näin nuoret valmistautuvat nopeasti muuttuvaan yhteiskuntaan mukanaan hyvät eväät. On myös mieltä rauhoittavaa nähdä, että nuorison ylivoimainen enemmistö suhtautuu myönteisesti maanpuolustukseen. Kysymyksessä ei ole vain löyhä asenne vaan halukkuus ja valmius palvella puolustusvoimissa. Suomi on Euroopassa siinä suhteessa harvinainen maa, että yleinen asevelvollisuus nauttii kansan enemmistön, myös nuorten kannatusta.

 Hyvät veteraanit – miehet ja naiset!

Niiden kuudenkymmenenviiden vuoden aikana, jotka ovat kuluneet toisen maailmansodan päättymisestä Suomi on muuttunut perusteellisesti. Niin on tietysti tapahtunut muuallakin Euroopassa. Meidän tapauksessamme nämä vuodet ovat olleet taloudellisen kasvun aikaa. Se on tapahtunut tavalla, joka on tukenut rauhanomaista kehitystä ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Se on tapahtunut oloissa, jossa suuretkaan yhteiskunnan muutokset eivät ole johtaneet syviin, jakaviin riitoihin tai vastakkainasetteluihin. Konsensus - pyrkimys yksimielisyyteen – on ollut tavoitteena. Useimmiten siinä on myös onnistuttu. Sille pohjalle on hyvä rakentaa myös tulevaisuutta. Kaikki tämä on mahdollista sen ansiosta, että te – kunnioitetut veteraanit – annoitte vertaansa vailla olevan panoksen silloin, kun maan vapaus ja tulevaisuus olivat vaarassa. Te ette väistyneet vaaran alta, vaan hoisitte tehtävänne niin, että sen varaan meidän on ollut hyvä rakentaa. Tämä rakennustyö jatkuu, mutta vaatii luottamusta omiin voimiimme ja tarmoa uutteraan työhön.